tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kattoja ja mattoja

Jouduttiin sitten tekemään radikaaleja ratkaisuja tuon kissatarhan katon kanssa...Talon katolta valui lunta yhä enemmän, ja se alkoi vääntää kaikkia juttuja tosi vinoon...

Tarhan talonpuoleinen sivu on tuettu katon vuorilautoihin, tai siis oikeastaan nuo 'kattotuolit' roikkuvat pitkillä pulteilla niistä vuorilaudoista, ja tukeutuvat toisesta päästä pystytolppiin tarhan etuseinässä.



Lumen paino alkoi vetää vuorilautoja kieroon ja melkein irti katosta, ei siis ollut muuta mahdollisuutta kuin romauttaa koko verkkokatto.Vähän kerrallaan revittiin verkkoa alhaaltakäsin irti (tai siis hakattiin lapiolla syrjään) ja juostiin putoavan lumen alta karkuun...


Nyt on takapihalla siis ihan mieletön määrä lunta, jos sitä jo aiemminkin oli paljon.


Voi kattoraukkaa... ja voi kissaraukkoja, tämä tietää sitä että ulos ei ole menemistä, karkaisivat samantien. Nyt onkin sitten mietittävänä, että mitä seuraavaksi. Taitaa olla kolme vaihtoehtoa; laitetaan uusi verkkokatto ja toivotaan ettei ensitalvena tule näin paljoa lunta, laitetaan katto valokatteesta joka kuitenkin pimentää koko olohuoneen, tai luovutaan kissoista ja puretaan koko tarha. Tuota kissoista luopumista ollaan harkittu siis muutenkin, lähinnä sen takia että niille ei tunnu riittävän aikaa, ja jos pikku-koiranen saa pentuja keväällä, voi se osoittautua hankalaksi muutenkin. Kissoille olisi luultavasti paikka vanhempieni kotona maalla.

********

Tänään aloitettiin mummun kanssa maton teko. Kieputettiin 10 metriä kalalankaa loimeksi luomapuissa ja laitettiin loimi pirtaan. Sen pidemmälle ei vielä päästy, vaan sovittiin että niisitään vasta ensi kerralla. Saattaapa olla että pääsen harjoittelemaan sitä niisimistä ensin pienemmillä poppanapuilla, siihenkin on useampi metri lointa varattuna. Mattoa olen kutonut monesti ennenkin, mutta tullut aina 'valmiiseen pöytään'. Nyt mummu pyysi että opettelisin kaiken alusta asti. 

Kuvia ei nyt tästä tapahtumasta ole, kun unohdin ottaa kameran mukaan MummunMäelle (nimi tulee siitä että mummun talo on kukkulalla ja lapsena se tuntui tooooosi isolle mäelle kiivetä ylös...). Mummula on lapsuudenkotini naapurissa siellä maalla, jonne ne kissatkin ehkä karkotan...

Ei kommentteja: